Heti seuraavana aamuna soitin Alville, kuin vain todistaakseni itselleni että hän oli olemassa, ja kuullakseni hänen ihanaa ääntään. Mutta hän oli näköjään kovin aamu-uninen, sanoi äkäisenä olevansa vielä nukkumassa puoli seitsemän aikaan ja lyöden luurin korvaani. Aamu-unisuudesta päästäisin kyllä, kun hän tähän taloon muuttaisi.
Mutustin aamiaismurojani nyrpeänä, miettien Alvin aamu-unisuutta, kun suunnitelmani katkaisi työauton tööttäys.
Hyi mikä romu se olikaan !
"Perhanan ovi..." mutisin, kun ovi ei mennyt kiinni, ja lopulta hermostuin pamauttaen oven kiinni mutisten yhä rumia.
Kotiin tultuani kädessäni oli 115§ - voisin mennä shoppaamaan ! Mutta postilaatikkoa tarkastaessani unelmani revittiin. Siellä oli kasa laskuja ! Entiseltä asukkaalta jääneitä, ehkä, olinhan asunut talossa vasta päivän. Epäreilua. Tietämättömänä mitä muutakaan voisin tehdä maksoin laskut. Hyvästi, shoppailumietteet, tervetuloa, todellisuus..
Myöhemmin yritin soittaa Alville pyytääkseni anteeksi aamuista töppäystäni - harjoittelin sanojani jopa peilin edessä ! - mutta hän kertoi, ettei ole juuri nyt kotona. Se saattoi kyllä olla vastaajakin. Mutta jos se oli hän, hänellä on todella surkeat tekosyyt. Olkoon jos ei kerran halua enää nähdä minua - eivät kai treffit niin kauheat olleet ?
Aivan kuin en olisi jo valmiiksi nyrpeänä, oli joku kulkukoira käynyt kaivelemassa kuoppia tontilleni. Täytin kuopan äkkiä ennen kuin Alvi tulisi ja huomaisi. Tai enhän minä tiennyt, tulisiko hän, mutta silti... Mahtoi muuten olla aikamoinen superkoira kun pystyy betoniin kuoppia kaivamaan.
Onnistuin saamaan Alvin kiinni !
"Hei Alvi !" tervehdin kuin olisimme tunteneet koko ikämme.
"Ömm... hei ? Kuka siellä ?" Alvi kysyi samettisella äänellään joka meinasi viedä jalat altani.
"Molly tietysti ! Olen yrittänyt saada sinua kiinni koko päivän.." nauroin puhelimeen.
"Molly... ? Jaa se friikki eilisiltä treffeiltä ?"
"Khmm, juu. Kai siellä on Alvi ? Alvi Wel- Ralla ? Alvi muistaa kyllä eiliset treffimme. Ne eivät sujuneet... kovin hyvin, mutta... no..."
"Kyllä minä olen Alvi. Muistan toki."
"Niin että haluaisitkohan tulla käymään ? Anteeksi se aamuinen hössötys, itse olen aamuvirkku, ja, no.."
"Tuota, olin juuri tekemässä uunijäätelöä, että nyt ei oikein -"
"Mainiota ! Soitahan kun se on valmista, niin tulen kanssasi romanttiselle uunijäätelöillalliselle. Soitellaan !"
Minä odotin hänen soittoaan pitkälle yöhön. Hieman ennen nukahtamistani päähäni tuli ajatus, että ehkä se oli tekosyy. Ehkä hän ei ollut aikonutkaan soittaa minulle. Ehkä hän ei pitänyt minusta.
"Ei se ole mahdollista..." mutisin itselleni ennen kuin suljin silmäni ja nukahdin nähden unta pikku-Alveista ja pikku-Mollyista.
Silloin tällöin löysin itseni itkeskelemästä. Kaikki oli niin vaikeaa. Mörskä voi huonosti, rahaa ei juuri ollut, laskuja kertyi vain lisää, Alvi ei ollut lainkaan kiinnostunut (hän alkoi olla jo töykeä, vastasi soittoihini vain lyömällä luurin korvaan tai vastaamalla jotain törkeää, kuten "minä en todellakaan tule", "sinä alat rasittaa minua" tai "voisitko lopettaa minulle soittelemisen ?") ja uunijäätelöillallinen oli ollut huonoa pilaa, töissä junnasin paikoillani, enkä edelleenkään tuntenut ketään täältä kovin hyvin. Tällä vauhdilla muuttaisin pian takaisin vanhempieni nurkkiin - mutta eivät he minua takaisin huolisi.
Kunnes eräänä päivänä rukouksiini vastattiin. Alvi soitti minulle, kysyi voisimmeko tavata minun luonani ja vastattuani pikaisesti kyllä hän sulki puhelimen. Tällä kertaa hän tuli. Sydämeni hakkasi sataa kilometriä tunnissa, hikoilin, vilunväristyksiä kiiri ympäri kehoani, olin paniikissa ja pyjamassa kun hän tuli.
"Hillitse itsesi, nainen, et ole ensi-ihastuksensa juuri kokenut teinityttö..." mutisin hiljaa itselleni ja kävelin hänen luokseen, yrittäen näyttää tyynen rauhalliselta - oikeasti näytin kai juopuneelta petteri punakuonolta kävellessäni hieman horjuvasti ja reippaasti punaa poskillani.
Mutta arvatkaapa mitä hän teki ? Hän otti lanteiltani kiinni ja antoi poskisuudelmat molemmille poskille ! Oliko hän sittenkin kiinnostunut minusta siinä mielessä ? Iltahämärä laskeutui ja me kaksi seisoimme ja katsoimme toisiamme.
"Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa..." Alvi hymyili minulle.
"Öhm, niin sinuakin. Todella mukava", vastasin. Hetken hiljaisuus.
"Anteeksi että olen ollut... vähän töykeä sinulle. Olen vain aina niin hermona rankan työpäivän jälkeen."
Jonkin aikaa pihalla hengattuamme eksyimme mörskäni taakse. En tiedä, mikä minuun meni, mutta tartuin häntä käsistä hellästi ja kysyin:
"Alvi - alkaisitko poikaystäväkseni ? Siis että... tiedäthän... seurustelemisen.."
Hän ei vastannut hetkeen, ja pelkäsin hänen vastaavan kieltävästi.
"Molly - mitä luulisit ? Totta kai !" hän hymyili ihanaa hymyään ja suuteli minua.
Loppuillan tapahtumat jääköön hämärän varjoon - itse asiassa en itsekään taida muistaa kaikkea..
Siitä illasta lähtien mikään ei tuntunut enää niin kamalalta. Sain ylennyksen töissäkin, olen nyt blogin kirjoittaja, tosin ei sillä paljoa enemmän tienaa. Eikä kimppakyytikään mitään kaunista nähtävää ollut.
Arki jatkui, soittelimme Alvin kanssa ja tapailimme pari kertaa viikossa. Rakkautemme kukoisti. Mutta kun eräs asia alkoi näyttää hieman liian ilmeiseltä, en tavannut häntä vähään aikaan.
Yritin vältellä sitä, minkä olen tiennyt jo pitkän aikaa. Olen raskaana Alville. Ei enää kovin kauaa, että lapsi syntyisi. Minun pitäisi kertoa tästä Alville, minun pitäisi kosia häntä, en haluaisi äpärälasta.. Mutta en uskalla, rohkeuteni ei riitä. Olen pelkuri, rahaton ja vahinkoraskaana. Ei minulla ole varaa ylläpitää pientä lasta !
Eräänä yönä en saanut millään unta. Päädyin soittamaan Alville. Valitsin numerot vapisevin käsin ja suljin silmäni puhelimen hälyttäessä, säpsähdin kun puhelimeen vastattiin:
"Alvi Ralla puhelimessa, iltaa."
"Moi Alvi... Molly täällä.."
"Molly ! Soitit kyllä vähän myöhään, olin jo nukahtamassa, mutta eipä tuo mitään."
"Krhm.. tuota.. Alvi. Sinua varmasti epäilyttäisi jos kysyisin, pidätkö lapsista."
"Epäilyttäisi ja paljon. Molly, en halua lapsia näin nuorena."
"Alvi... minä odotan lasta", sanoin puhelimeen arasti, tuima katseeni seinässä hapuili siitä tukea. Pitkä hiljaisuus langan toisessa päässä.
"Vai niin", Alvi lopulta vastasi ja kuullosti kylmältä.
" Se on myös sinun lapsesi - et voi pakoilla velvollisuuksiasi ! Joko kohtaat sen kuin mies, tai jätät lapsen ja minut yksin rahattomana surkeaan mörskään ! Valitse, Alvi, valitse pian", huusin kyyneleitäni pidellen ja suljin puhelimen paniikoiden.
Olin juuri menossa petaamaan sänkyä, kun se alkoi. Synnytys.
Kommentit