Krhm, tuota... Moi ? Mä olen Molly. Molly Welsh. Tiedän, tiedän, pärstäni on kaukana Mollyn tai Welshin näköisestä, mutta sillä nimellä mut nyt tunnetaan. Mun pitäisi kai kertoa jotain itsestäni ? No jaa. Asia, jota syvällä sisimmässäni eniten toivon, on löytää ihana mies ja viettää hänen kanssaan kultahäitä. Mukava olisi myös, jos tämä mies olisi blondi rillipää (kokeneemmat legacyjen lukijat & simsin pelaajat voivat tässä kohtaa arvata ketä ajamme takaa >8D)... Muutenkin pidän perhettä tärkeänä - mutta ikävä kyllä omani jäi kauas taakse, enkä oikeastaan heitä kaipaakaan. Perustan nimittäin oman tänne Wellandiin. Mua on sanottu perussiistiksi (= siivoan kun jaksan), ei kovin ujoksi, aktiiviseksi, vakavahkoksi ja kiltiksi. En usko horoskooppeihin, mutta niissä olen kalat. Mistä vetoa ettette usko ainakaan noita kilttiä ja vakavaa lävistysten perusteella.. ?
Ei mistään, kiitos, koska kaikki rahani hupenivat tuohon mörskään takanani. Muistakaa, lapset, älkää koskaan luottako nettiin ja sen kiinteistökauppoihin... Ilmoituksessa luki että "lupaava yksiö nuorekkaalle henkilölle" ja niin edelleen. No, jos lupaava tarkoittaa homeista ja nuorekas noita paikallisten nuorten söhryjä seinissä, niin mikäpä siinä... Mörskä on pieni, siinä on yhdistetty aula, keittiö, olo- ja makuuhuone ja on ihme, että edes vessa on eri huoneessa... Seinätkin kärsivät kosteusvaurioista ja homeista.
Heti ensimmäiseksi avasin kokkikirjan, täytyisihän minun osata loihtia herkulliset ja terveelliset ateriani itse nyt kun kukaan muu ei enää siitä huolehtinut. Luulin, ettei tässä onnettomassa kylässä asunut ketään, mutta kun nostin katseeni kirjasta, näin reippaan nuorukaisen tuomassa päivän lehteä.
Niimpä laitoin kokkikirjan takaisin hyllyyn ja menin tervehtimään vierasta. Hän kertoi olevansa Aaron Liimatainen. Minäkin esittelin kohteliaasti itseni, halusinhan luoda tämän kylän alkuperäisasukkaisiis mahdollisimman hyvät suhteet. Mietin kuitenkin, ettei yksikään minun tyttäristä tule olemaan tekemisissä tuon rumiluksen kanssa. Onhan nimi hyvä laittaa korvan taa siltäkin kannalta..
Jotta rakasta mörskääni saataisiin paranneltua, pitäisi hankkia rahaa, ja jotta saisi rahaa, pitäisi hankkia työ. Päädyin takaisin istumaan pöytäni ääreen. Tarjolla oli jos jonkinmoista uraa: haettiin postitusapulaisia, arkistonhoitajia ja vuosikirjan toimittajia. Mikään ei tuntunut minun omimmalta alalta - tarkalleen ottaen omin alani ei vielä ollut selvillä - mutta lopulta löysin itseni puhelimen äärestä. Pian vuosikirjan toimittajan paikka oli minun.
Sillä aikaa ikkunani taakse oli käppäillyt joku vanha mummo, joka huuteli olevansa puutarhakerhosta. Eihän minulla ollut edes puutarhaa, miksi ihmeessä liittyisin johonkin kerhoon ? Rahan kerjääjiä tietysti... Näytinkö minä muka varakkaalta ?
Jättikokoisella pihallani kävi aikamoinen vilinä koko päivän ajan. Puoli yhdeltä pihaani hiippaili kolme alkuasukasta. Päätin katsella turvallisesti ikkunan takaa ja pysyä maalaustelineeni takana.
... Ja kun olin syömässä, koitti kaiken huippu: joku hullu ennustajaeukko tuli tarjoamaan palveluksiaan ! En olisi ikinä uskonut tätä, kai sekosin jotenkin kaikesta tästä muuttohötäkästä ja alkuasukkaista, mutta minä menin hänen puheilleen.
"... sydämeni mielitietty on blondi ja..." aloin selittää ja kun kuvittelin miestä mielessäni aloin hymyillä.
"Selvä, selvä, näen sen kyllä armaan Jooseppiinan kautta, rahat tähän käteen niin saat sulhasesi !" eukko mutisi ja ojensi kurttuista kättään.
"Jooseppiina.. ?" ihmettelin.
"Kristallipalloni.." hän mutisi epäselvästi.
Olin kuullut, että useissa tälläisissä kylissä asuu Benjamin Lohela-niminen blondi ja että häntä kannattaa vältellä. Ja aivan minun tuuriani - sain juuri tämän nenäkkään miehen ! Tervehdittyämme toisiamme katsoimme syyttävästi ennustajaeukkoon. Hän ilkkui rakkaan Jooseppiinansa kanssa meille:
"Viihtykää.. !"
No emme viihtyneet. Hyvästelin hänet heti vaivautuneena.
Koitin monesti, tarjoten (pieniä) rahasummia laidasta toiseen. Minua treffaamaan loitsittiin mm. tämä rumilus. Aloin tuntea itseni nirsoksi prinsessaksi, jolle piti löytää sulhanen hinnalla millä hyvänsä.
Viimeiseltä minut pelasti joku vanha rivo ukko, joka kutsui minut kaupungille. Suostuin, sillä eihän minun tarvitsisi kulkea niiden vanhusten seurassa ja ehkä sieltä voisi löytää jonkun. Enkä tarkoita tällä miestä, vaan vaikka ystävää. Ystävä olisi mukava juttu tässä hullussa kylässä. Tilasin taksin ja lähdin Wellandin yöhön.
Kauhea ukko tuo Petteri, tuo jopa lapsia tänne keskikaupungin yöhön ! Onneksi lapsia tultiin heti hakemaan ja "me aikuiset" jäimme tutkiskelemaan "Rollon piilopaikkaa". Tosin siirryimme pian pyynnöstäni Keilamaniaan. Sieltäkin löysin ennustajaeukon, ja sokkotreffailin lisää miehiä. Mutta ei - ei yhtäkään joka oikeasti miellyttäisi tarkkaa silmääni.
Ja juuri, kun lupasin, että tämä olisi viimeinen kerta kun tuhlaisin rahojani tähän, eukko loihti eteeni hänet. Miehen, jonka kanssa tulisin elämään loppuikäni. Hän ei olisi enää kauaa Alvi Ralla, hän olisi Alvi Welsh, ja mitä nopeammin sitä parempi. Alvi ei ollut tyytyväinen ensimmäisiin treffeihin (johtui ehkä siitä, että salama iski häneen o.O), mutta lupasin soitella. Jostakin syystä hän ei näyttänyt kovin iloiselta asiasta.
Jäin katsomaan, kuinka tuleva mieheni käveli kauemmas, kauemmas, kauemmas ja jätti minut yksin ukkoseen. Hän kääntyi kulman taa, ja lopulta häntä ei enää näkynyt.
"Näemme vielä.." kuiskasin.
----------------------
kotitontilla grafiikat huipussaan, mutta yhteisötontilla ne laskee nollille :< sori. ja tämä oli tosi lyhyt "esittelyjakso", seuraavat osat tulevat olemaan pidempiä. tuli vain pakkomielle katkaista jakso yksi tuohon kohtaan :D joissakin kuvissa ei ole mitään ideaa ja parista kohdasta jäi kuva puuttumaan, en muistanut ottaa kun pelasin niin innoissani :P eli pomppii vähän ja tuolleen, seuraava osa tulee olemaan parempi :)
Kommentit